UFC finish rate painoluokittain: missä sarjoissa ottelu päättyy ennen tuomareita

Toimitus «Vedonlyönti ufc» June 19, 2026 Lukuaika: 17 min

Sama UFC, täysin eri matsi — riippuen siitä mihin sarjaan katsot

Kerran katsoin saman illan aikana kaksi UFC-ottelua, joiden välissä oli vajaa kaksikymmentä minuuttia taukoa. Ensimmäinen oli naisten strawweight-painoluokan kohtaaminen, joka kulki tyylikkäästi viiden erän läpi ja päättyi yksimieliseen tuomariäänestykseen. Toinen oli raskaansarjan ottelu, joka loppui ensimmäisen erän puoliväliin tylyyn KO:hon. Sama lähetys, samat säännöt, sama octagon — ja kaksi tilastollisesti niin erilaista tapahtumaa, että ne olisivat voineet olla eri lajeja.

Tämä on ehkä se yksittäinen asia, jota uudet UFC-vedonlyöjät ymmärtävät kaikkein huonoimmin. Lajin sisällä painoluokkien välillä on niin suuret tilastolliset erot, että mikä tahansa keskiarvoluku — “UFC-otteluista 47 prosenttia päättyy tuomareihin” — johtaa harhaan, jos sitä soveltaa yhteen tiettyyn ottelutyyppiin sokeasti. Raskaansarjassa lähes 70 prosenttia otteluista päättyy KO/TKO:hon tai alistukseen ennen tuomareita. Naisten strawweight-painoluokassa vain noin 13,4 prosenttia päättyy KO/TKO:hon, ja jopa 66,9 prosenttia menee tuomareille. Saman lajin sisällä voitontavan jakauma on kuin eri urheilulaji.

Tämän artikkelin tarkoitus on tehdä tästä erosta käytännöllinen. Kun olet lukenut sen läpi, sinulla on muistikuva siitä, miten finish rate jakautuu painoluokkien välillä, miksi se jakautuu juuri näin, ja miten se vaikuttaa kahteen kaikkein tärkeimpään vetomarkkinaan: round totalsiin ja ratkaisutapavetoihin. Aloitamme määrittelemällä, mistä oikeasti puhutaan, ja päädymme vertailutaulukkoon, jonka voit avata seuraavan UFC-illan aamuna.

Yksi varoituksen sana etukäteen. Kaikki tässä artikkelissa esitettävät prosenttiluvut ovat pyöristettyjä ja perustuvat eri otoksiin eri ajanjaksoilta. UFC:n tilastollinen rakenne muuttuu hitaasti vuosien mittaan — uudet ottelijasukupolvet tuovat uusia tyylejä, ja tiettyjen painoluokkien pohja-finiksointi on hivuttunut joko ylös tai alas viimeisen kymmenen vuoden aikana. Älä siis ota minkään yksittäisen luvun perään desimaaleja kuin pyhiä — lue luvut suuruusluokkana, jonka tarkoitus on antaa sinulle vertailupiste, ei matemaattinen totuus.

Mitä finish rate käytännössä mittaa

Termi finish rate kuulostaa tekniseltä mutta tarkoittaa yksinkertaista asiaa: kuinka suuri osuus otteluista päättyy ennen tuomareita. Toisin sanoen, kuinka monessa tapauksessa toinen ottelija saa toisen joko KO:hon, TKO:hon (jossa erotuomari pysäyttää ottelun, vaikka ottelija ei menisi tajuttomaksi) tai alistukseen. Loput menevät tuomariäänestykseen, jossa kolme tuomaria pisteyttää erät erikseen ja päättää voittajan.

Painoluokan finish rate -luku siis kertoo, kuinka todennäköisesti satunnaisesti valittu ottelu kyseisestä sarjasta päättyy ennen aikaa. UFC:n koko historian läpi alistusprosentti on pysynyt yllättävän vakaana noin kahdessakymmenessä prosentissa, ja loput finiksoinnit jakautuvat KO/TKO -tapahtumiin. Tästä jää reilu kolmannes, joka päättyy tuomareiden ratkaisuun — tämä on koko UFC:n keskiarvo, mutta kuten edellä jo huomautin, keskiarvon takana on dramaattinen painoluokkien välinen vaihtelu.

Käytännössä luku rakentuu useasta tekijästä yhtä aikaa. Yksi on pelkkä fysiikka: raskaammat ottelijat lyövät kovempaa, ja yhdestä osumasta tulee todennäköisemmin matsia päättävä tapahtuma. Toinen on tyyli: tietyissä painoluokissa enemmistö ottelijoista on grappling-painotteisia, mikä nostaa alistusprosenttia. Kolmas on nopeus ja energia — kevyemmissä luokissa ottelijat ovat usein nopeampia ja heidän tekninen iskunsa on tarkempaa, mutta yksi puhdas osuma riittää harvemmin sammuttamaan vastustajan, koska teho jää pienemmäksi.

Tämä yksinkertainen kolmen tekijän malli — voima, tyyli ja nopeus — selittää valtaosan painoluokkien välisistä eroista. Kun tästä eteenpäin puhumme, että raskaansarjassa finish rate on korkea ja strawweightissa matala, taustalla on aina tämä sama logiikka. Numeron itsensä lisäksi sinun kannattaa pitää mielessä syyt, koska syyt antavat sinulle työkalun ennustaa, miten yksittäinen ottelu voi poiketa painoluokkansa keskiarvosta.

Otetaan yksi käytännön esimerkki tästä. Sanotaan, että kupongilla on bantamweight-ottelu, jossa yleinen finish rate olisi noin 40 prosenttia. Mutta tarkemmin katsoen yksi ottelijoista on koko uransa ajan finiksoinut 80 prosenttia voitoistaan, ja hänen tuore otteluhistoriansa näyttää, että hän on löytänyt entistä terävämmän iskun. Vastustaja taas on tunnettu siitä, että hän on jäänyt pystyyn vain kahdessa kokonaisesta urastaan, ja molemmat tapaukset olivat kohtauksia korkeamman painoluokan ottelijoita vastaan. Tässä yksittäisessä ottelussa todellinen finish-todennäköisyys voi olla huomattavasti yli sen 40 prosentin keskiarvon — ehkä jopa 60 prosenttia. Painoluokan keskiarvo on lähtöpiste, ei loppupiste.

Raskaansarja on lajin äärimmäisin esimerkki

Sallikaa minun olla suorasanainen: jos vetomielessä haluat helpoimman opetuksen koko UFC:stä, katso raskaansarjaa kuukauden ajan. Mikään muu painoluokka ei näytä yhtä selvästi, miksi finish rate on tärkeä luku.

Bodyslam.netin laajaan, 885 raskaansarjan ottelua kattavaan analyysiin nojautuva data kertoo, että tässä painoluokassa lähes 70 prosenttia otteluista päättyy KO/TKO:hon tai alistukseen ennen tuomareita. Kun mukaan lasketaan vain KO/TKO -tapahtumat, luku on edelleen järisyttävä — yli puolet otteluista loppuu nyrkkiniskuun, polvelle tai potkulle. Tuomareille jää alle kolmannes.

Syyt ovat oppikirjamaiset. Raskaansarjan ottelijoiden paino vaihtelee 84 ja 120 kilon välillä, ja kun isokokoinen mies osuu toiseen vapaalla nyrkillä tai tarkalla polvella, fysiikka tekee lopun. Heidän nopeudensa on keskimäärin matalampi kuin kevyiden luokkien ottelijoilla, mutta kun yksi osuma onnistuu, sen seuraus on dramaattisempi. Lisäksi raskaansarjan ottelijat väsyvät nopeammin — kestävyys on harvoin yhtä huipputasolla kuin kevyemmissä luokissa — joten kolmas erä on harvinaisempi näky.

Vetomielessä tämä on käytännössä vapaapotku. Round totals -markkinassa “alle 1,5 erää” tai “alle 2,5 erää” ovat raskaansarjan otteluissa lähes aina pohdittavia vaihtoehtoja, ja sportsbookit ovat yleensä hinnoitelleet ne tiukasti — mutta eivät aina riittävän tiukasti. Erityisesti kortin alkuosan raskaansarjan otteluissa, joissa toinen tai molemmat ottelijat ovat tuoreita UFC-tulokkaita, markkinatehokkuus on heikompi, ja lyöntiä kannattaa harkita.

Ratkaisutapa-vedoissa raskaansarjan KO-vaihtoehto on usein arvokkaampi kuin se näyttää. Tyypillinen kerroin “kumpi tahansa voittaa KO:lla” raskaansarjassa on yhdessäkymmenessä prosentissa marginaalin yli implisiittinen — mutta kun tilastollinen pohja on lähes 70 prosenttia, edge on todennäköisesti olemassa. Tämä on mielestäni se yksi vetomarkkina, josta uusi pelaaja löytää eniten lähtövalmista hyötyä.

Yksi varoitus raskaansarjan suhteen kuitenkin: koska finiksointi on niin yleinen, ottelut ovat myös tilastollisesti epävakaammin ennakoitavissa. Yhden puhtaan iskun todennäköisyys ei jakaudu tasaisesti kolmen erän aikana — se voi tapahtua sekunti ottelun alkamisen jälkeen tai pari minuuttia ennen tuomariäänestystä. Tämä tarkoittaa, että round betting (tarkka erä) on raskaansarjassa erityisen vaikeaa, vaikka round totals (yli/alle) on helpoa. Älä siis sekoita näitä kahta markkinaa keskenään — toinen on raskaansarjan paras ystäväsi, toinen sen ovela ansa.

Olen myös huomannut, että raskaansarjan ottelijat tuottavat enemmän odottamattomia lopputuloksia altavastaajille kuin mikään muu painoluokka. Kun yksi puhdas isku riittää kaatamaan suosikin, altavastaajan voitontodennäköisyys ei jakaudu taisteluteknisten ominaisuuksien mukaan yhtä lineaarisesti kuin kevyemmissä luokissa. Tämä on syy siihen, miksi raskaansarjassa on UFC:n historiassa nähty yllättävän monta altavastaajamestaria — luku, jota käsitellään tarkemmin kontekstissa, jossa puhutaan altavastaaja-vetomarkkinoista yleensä.

Keskisarja ja keskiraskaat istuvat lajin keskellä

Olen aina pitänyt keskisarjaa ja keskiraskaita sarjan kahta eniten “klassista” UFC:tä edustavina painoluokkina. Niissä on tarpeeksi voimaa luodakseen finiksoinnin uhan jokaisessa erässä, mutta myös tarpeeksi kestävyyttä ja teknistä tasoa, että viiden erän pääottelu ei ole mikään harvinaisuus.

Keskiraskaiden (light heavyweight, 93 kg) finish rate liikkuu yleensä 55 ja 60 prosentin välillä, ja KO/TKO -tapahtumat dominoivat. Sarja on tunnettu pitkistä mestaruusvaltakausista ja siitä, että uransa loppupuolella olevat raskaansarjan ottelijat siirtyvät tähän luokkaan saadakseen vielä yhden kokonaisen erän nopeampaa työtä. Stilistisesti keskiraskaissa on lyömistä paljon, painia keskimäärin, ja alistuksia harvemmin kuin grappling-painotteisemmissa luokissa.

Keskisarja (middleweight, 84 kg) on hieman tasapainoisempi. Finish rate on yleensä noin 52–58 prosenttia — selvästi raskaansarjan alapuolella mutta edelleen selvällä enemmistöllä. Tässä luokassa nähdään enemmän vaihtelua: yhden illan pääottelu voi olla 25 minuuttia tarkkaa kickboxausta, seuraavan illan keskisarjamatsi loppuu kahdessa minuutissa rear-naked chokeen. Keskisarjan ottelijoissa on perinteisesti ollut paljon “all-around” -tyyppisiä taistelijoita, joiden vahvuus on monipuolisuus, mikä tekee yksittäisten otteluiden ennustamisesta hankalampaa kuin raskaansarjassa.

Vetomielessä nämä kaksi luokkaa eivät tarjoa yhtä helppoja edge-arvoja kuin raskaansarja — markkina on tehokkaampi, koska otteluita on enemmän ja sportsbookit ovat keränneet vuosien aikana paljon dataa. Mutta ne ovat hyviä luokkia opetella ratkaisutapa-vetojen analyysiä, koska KO, alistus ja tuomariäänestys jakautuvat näissä luokissa kohtuullisen tasaisesti, ja jokaisen kolmen vaihtoehdon todennäköisyydet voivat oikeasti vaihdella ottelusta toiseen.

Welterweight (77 kg) ansaitsee myös oman maininnan, vaikka se onkin keskisarjan rajanaapuri. Welterweightin finish rate liikkuu 48 ja 54 prosentin välillä, ja tilastollisesti se on kuin pienoisversio keskisarjasta — hieman vähemmän voimaa, hieman enemmän nopeutta, mutta sama balansoitu jakauma kolmen lopputuloksen kesken. Welterweight on UFC:n historiallisesti syvin painoluokka, eli matchmaker pystyy rakentamaan tasaisia kohtaamisia helposti, mikä taas tarkoittaa, että edge-arvoja on harvemmin tarjolla. Jos joku kysyy, mikä on UFC:n vaikein painoluokka voittavaan vedonlyöntiin, vastaan yleensä welterweight.

Kevyet painoluokat tuovat nopeuden ja tarkkuuden

Olen kuullut väitteen, että kevytsarja (lightweight, 70 kg) on koko UFC:n teknisesti laadukkain painoluokka. En väitä etten olisi samaa mieltä. Kevyissä painoluokissa nopeus on huipussaan, tekniikka on terävintä, ja roster on syvin — eli matchmaker pystyy rakentamaan vaikeita kohtaamisia jokaiselle illalle.

Kevytsarjan finish rate liikkuu yleensä 47–53 prosentin välillä, ja jakauma KO:n, alistuksen ja tuomariäänestyksen välillä on yllättävän tasainen. Vain noin 41 prosenttia miesten UFC-otteluista yleisestikin päättyy ennen 2,5 erää, ja kevytsarjassa luku on lähes täsmälleen tämä keskiarvo. Tämä tarkoittaa, että kevytsarjan ottelu on tilastollisesti hyvin lähellä “tyypillistä” UFC-ottelua — ei poikkeuksellisen finiksoiva, ei poikkeuksellisen tuomareille meneva.

Featherweight (66 kg) ja bantamweight (61 kg) painoluokissa luku tippuu jonkin verran. Featherweightin finish rate on yleensä 43–48 prosentin tuntumassa, bantamweightissa 38–44 prosenttia. Mitä alemmas painoluokassa mennään, sitä enemmän osuu tuomariäänestyksiä — mikä on suora seuraus pienemmästä iskuvoimasta ja paremmasta kestävyydestä. Bantamweight on usein kuvailtu painoluokaksi, jossa kestävyys ja kardio ratkaisevat enemmän kuin yksittäinen tekninen ase.

Flyweight (57 kg) on miehille kevyin sarja, ja sen finish rate on yleensä 35–42 prosenttia. Tässä luokassa nähdään suurin osuus tuomariäänestyksistä koko miesten puolella, ja syy on yksinkertainen: ottelijat liikkuvat niin nopeasti ja niin usein, että puhtaan osuman saaminen tarpeeksi voimakkaasti on harvinaista. Lisäksi flyweight-ottelijat ovat keskimäärin teknisesti hyvin trimmattuja, koska sarjan roster on pieni ja vain parhaiten pärjäävät jäävät pitkäksi aikaa.

Vetomielessä kevyiden painoluokkien parhaat edget löytyvät yleensä round totalsista — mutta toiseen suuntaan kuin raskaansarjassa. Sen sijaan, että lyöisit “alle 2,5 erää”, näissä luokissa “yli 2,5 erää” on usein järkevin valinta, ja jos rajaksi on asetettu 1,5 erää, “yli 1,5” on lähes turvallinen. Sportsbookit tietävät tämän, joten kerroin on tiukasti hinnoiteltu — mutta yhdistelmänä useamman kevyiden sarjojen “yli 2,5” -veton kanssa voi silti rakentaa hieman tuottavan strategian, jos välttää suurimmat jokerikohtaamiset.

Yksi käytännön huomio kevyistä sarjoista. Vaikka kevytsarja ja flyweight ovat tilastollisesti hyvin erilaisia, harrastajat usein luulevat niiden olevan samankaltaisia, koska “molemmat ovat kevyitä”. Tämä on virhe, joka näkyy heti kupongilla. Kevytsarja on edelleen lähellä koko UFC:n keskiarvoa, kun taas flyweight on selvästi sen alapuolella. Kevytsarjassa voit lyödä KO/TKO -finiksointivetoja kohtuullisin perustein, mutta flyweightissa tällainen lähestymistapa palaa yleensä takaisin tappion muodossa. Painoluokat saattavat näyttää lähekkäisiltä paperilla, mutta vetomarkkinassa niiden välillä on selvä raja.

Naisten sarjat näyttävät kaikkein selvimmin tyylin merkityksen

Naisten strawweight-painoluokan tilastot ovat se kohta, jossa moni harrastaja ensimmäisen kerran tajuaa, että UFC:tä ei voi kohdella yhtenä monoliittina. Kun olin itse uusi tässä työssä, en vain saanut sopimaan päähäni, että samassa lajissa, samoilla säännöillä, voisi olla painoluokka, jossa kaksi kolmasosaa otteluista menee tuomareille.

Mutta luvut ovat selkeät: naisten strawweight-painoluokassa vain 13,4 prosenttia otteluista päättyy KO/TKO:hon, ja 66,9 prosenttia menee tuomariäänestykseen. Loput jakautuvat alistusten ja muiden harvinaisempien lopputulosten kesken. Tämä on koko UFC:n ääripäästä toiseen verrattuna raskaansarjan lähes 70 prosenttiin finiksointiin.

Syy on sama kolmen tekijän yhdistelmä kuin aiemmin, mutta käännettynä. Strawweight-ottelijoiden iskutehot ovat luonnollisesti pienempiä kuin raskaansarjalaisten, mikä tekee puhtaasta KO:sta harvinaisen. Stilistisesti naisten strawweight on tunnettu nopeasta, teknisestä striking-pelistä, jossa volyymi ja tarkkuus ovat tärkeämpiä kuin yksittäinen “killshot”. Ja koska sarjan ottelijoiden kardiotaso on huipputasoa, viiden erän kohtaaminen ei väsytä heitä riittävästi finiksoinnin aikaansaamiseksi loppuminuuteilla.

Naisten flyweight (57 kg) ja bantamweight (61 kg) ovat hieman finiksoivampia kuin strawweight, mutta erot eivät ole suuria. Yleensä noin 25–35 prosenttia otteluista päättyy ennen tuomareita, mikä on edelleen huomattavasti vähemmän kuin miesten vastaavissa painoluokissa. Naisten featherweight on UFC:ssä niin pieni roster, että tilastollinen luotettavuus jää heikoksi, eikä siitä kannata vetää liian vahvoja johtopäätöksiä.

Vetomielessä naisten sarjat ovat vahvasti tuomariäänestyspainotteisia. “Yli 2,5 erää” on käytännössä lähes oletusvalinta strawweight-otteluissa, ja tuomariäänestys-vetokin tarjoaa joskus kohtuullista kerrointa. Toinen tehokas strategia on pitää naisten otteluita poissa ratkaisutapa-vedoista lähes kokonaan — paitsi jos näet selvän tyylillisen syyn olettaa nimenomaan KO:n tai alistuksen tapahtuvan.

Kannattaa muistaa myös se, että naisten sarjojen otoskoko on edelleen pienempi kuin miesten vastaavissa painoluokissa. Strawweight perustettiin UFC:hen vasta vuonna 2014, ja vaikka kymmenen vuotta on jo pitkä aika tilastoille, otteluiden määrä on edelleen satoja eikä tuhansia. Tämä tarkoittaa, että yksittäiset huippuottelijat — esimerkiksi mestaruusvallan pitäjät — vaikuttavat keskiarvoon enemmän kuin miesten sarjoissa, joissa rosterin syvyys tasoittaa yksittäisten ottelijoiden vaikutusta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jos painoluokassa on hetkellisesti useampi finiksointiin pyrkivä ottelija, koko sarjan finish rate voi nousta hetkellisesti useita prosenttiyksikköjä — ja päinvastoin.

Itse pidän silmällä, kuka pitää mestaruusvyötä naisten strawweightissa, koska mestarin tyyli vaikuttaa epäsuorasti koko painoluokan tilastoihin. Jos vyö on grappling-painotteisella ottelijalla, hänen pakolliset puolustusottelunsa nostavat alistusten määrää koko sarjassa. Jos vyö on tekninen striker, alistuksia näkee harvemmin. Tämä on yksi syy, miksi yhden vuoden tilastot eivät aina enää toimi seuraavana vuonna samalla tarkkuudella.

Miten finish rate muuttuu vetomarkkinan voimavaraksi

Olen kuullut Mark Shapiro’n, TKO Group Holdingsin presidentin ja COO:n, sanovan The Hollywood Reporterille, että UFC järjestää lähes 500 ottelua vuodessa ja että organisaatio on tietoinen vain kahdesta erillisestä tapahtumasta kolmen vuoden aikana, joista on käynnistetty tutkinta. Sivuhuomautuksena tämä kommentti koski integriteettikysymyksiä, ei finish rate -tilastoja, mutta sama 500 ottelun vuosiluku on mielenkiintoinen tähänkin keskusteluun: se on suuri otoskoko, joka antaa painoluokkien välisten erojen kestää tilastollista tarkastelua.

Käytännössä finish rate -tilasto muuttuu vetomarkkinan käyttökelpoiseksi työkaluksi kahta tietä. Ensimmäinen on round totals. Kun tiedät, että raskaansarjassa finish rate on noin 70 prosenttia, “alle 2,5 erää” -kerroin vaatii noin 30 prosentin todennäköisyyden ollakseen reilu — eli noin kerroin 3.30 marginaalin huomioiden. Jos sportsbook tarjoaa sinulle 2.50, kerroin on liian matala suhteessa pohjatilastoon, eikä veto kannata. Jos sportsbook tarjoaa 3.80, edge on selvä.

Toinen tie on ratkaisutapa-vedot. KO/TKO -vaihtoehto on luontaisesti arvokkaampi sarjoissa, joissa pohja-finiksointi on korkea, ja kalliimpi sarjoissa, joissa se on matala. Tämä saattaa vaikuttaa itsestäänselvyydeltä, mutta käytännössä monet sportsbookit eivät hinnoittele tätä eroa täysin — varsinkin pienempien iltojen kortin alkuotteluissa, joissa kerroinasetannassa luotetaan enemmän automaattisiin malleihin kuin manuaaliseen analyysiin.

Yksi konkreettinen sääntö, jota itse käytän: ennen kuin lyön mitään ratkaisutapa-vetoa tai round totals -vetoa, kysyn itseltäni, mikä on tämän painoluokan keskiarvo, ja onko tässä yksittäisessä ottelussa erityinen syy poiketa siitä. Jos vastaus on “ei oikein”, lyön sokeasti painoluokan keskiarvon mukaan. Jos vastaus on “kyllä, koska ottelija A on harvinaisen kova iskijä raskaansarjassa”, korotan oman arviota finish-todennäköisyydestä suhteessa keskiarvoon. Tämä prosessi on tylsempi kuin kuvitelma value-vetojen metsästämisestä, mutta se on pitkällä aikavälillä se, mikä erottaa voittavat ja häviävät pelaajat.

Toinen huomio markkinatehokkuudesta. Suuret amerikkalaiset sportsbookit hinnoittelevat raskaansarjan ja kevytsarjan ottelut yleensä erittäin tarkasti, koska näistä kerätään eniten panostusvolyymia ja markkinakorjaukset tapahtuvat nopeasti. Sen sijaan flyweightin, naisten flyweightin ja naisten featherweightin otteluissa volyymi on pienempi, mikä tarkoittaa, että kerroinasetannassa on suurempi virhemarginaali. Käytännössä tämä tarkoittaa, että edge-arvoja löytyy useammin pienempien painoluokkien kortin alkuotteluista kuin pääottelusta. Tämä on epäintuitiivista, koska useimmat harrastajat keskittyvät juuri pääotteluun — mutta niistä otteluista, joissa markkinatehokkuus on heikoin, on käytännössä helpompi voittaa.

Painoluokkien finish rate -erot yhdellä silmäyksellä

Olen pyrkinyt tähän asti välttämään liiallisia listoja, mutta painoluokkien vertailussa yksi kompakti yhteenveto on käytännössä välttämätön muistin tueksi. Tähän olen kasannut suunnilleen sen, miten itse pidän nämä luvut päässäni — pyöristettyinä mutta kohtuullisen oikeina suuntaviivoina.

Raskaansarjassa finish rate on noin 65–70 prosenttia, KO/TKO dominoi, alistus on harvinaisempi mutta tapahtuu, tuomareille jää noin kolmannes. Keskiraskaissa finish rate on 55–60 prosenttia, KO/TKO ja tuomarit jakavat kakun melko tasaisesti, alistus on noin viidesosa. Keskisarjassa finish rate on 52–58 prosenttia, jakauma on suhteellisen tasapainoinen kolmen vaihtoehdon kesken.

Welterweight (77 kg) finish rate on noin 48–54 prosenttia. Kevytsarjassa luku on 47–53 prosenttia. Featherweightissa 43–48 prosenttia. Bantamweightissa 38–44 prosenttia. Flyweightissa (miesten) 35–42 prosenttia. Naisten flyweight ja bantamweight 25–35 prosenttia. Naisten strawweight noin 33 prosenttia, mutta KO/TKO -osuus vain noin 13 prosenttia ja tuomariäänestys peräti 67 prosenttia.

Mitä tästä kannattaa muistaa? Kaksi asiaa. Ensinnäkin, finish rate korreloi vahvasti painon kanssa — mitä raskaampi sarja, sitä enemmän finiksointia. Tämä ei ole sattumaa vaan fysiikkaa. Toiseksi, naisten sarjat poikkeavat tästä suuntauksesta vain hieman — naisten strawweight on miesten flyweightiä matalampi, mutta naisten sarjat eivät kaikki ole tasaisen vähän finiksoivia, vaan järjestys seuraa samaa logiikkaa.

Kun seuraavan kerran avaat UFC-illan kupongin, käytä tätä vertailukohtaa niin, että ennen jokaista vetoa kysyt itseltäsi: mihin painoluokkaan tämä ottelu kuuluu, ja mikä on sen tyypillinen finish rate? Jos sportsbookin tarjoama kerroin merkittävästi poikkeaa tästä pohjasta, sinulla on joko edge tai sokea piste, ja kummassakin tapauksessa sen tutkiminen kannattaa. Jos kerroin istuu painoluokan pohjaan tarkasti, sinulla ei ole syytä lyödä — markkina on jo hinnoiteltu oikein eikä jätä sinulle tilaa.

Yksi viimeinen ajatus, joka kannattaa pitää mielessä. Painoluokan keskiarvo on lähtöpiste, ei loppupiste. Jokaisen yksittäisen ottelun finish-todennäköisyys ei ole sama kuin painoluokan keskiarvo — se on painoluokan keskiarvo plus tai miinus se, mitä yksittäiset ottelijat tuovat tilanteeseen. Hyvä vedonlyöjä osaa molemmat puolet tästä laskutoimituksesta: hän tietää keskiarvon, ja hän tietää, miten tämän illan ottelu poikkeaa siitä. Ilman keskiarvoa poikkeamilta puuttuu mittakaava, ja ilman poikkeamien analyysiä keskiarvo on pelkkä sokea oletus. Molemmat tarvitaan, ja molempien yhdistäminen on se taito, joka erottaa harrastajan ammattilaiselta.

Jos haluat porautua syvemmälle siihen, miten finish rate keskustelee muiden vetomarkkinoiden kanssa, sääntelyn kanssa ja Suomen pelimarkkinan tulevien muutosten kanssa, koko paketti löytyy UFC-vedonlyönnin pääoppaasta, joka kerää nämä tilastot laajempaan kontekstiin.

Tuotettu ”Vedonlyönti ufc” -tiimin toimesta.